sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Tauolle loppu

Postaus taukoa on ollut nyt kuukausi ja olisin halunnut kirjoittaa, mutta en vaan tiedä mitä kirjoittaa. Mitään erityistä ei ole tapahtunut ja en keksi yhtään mitään mitä kirjoittaa. Yritän nyt kuitenkin saada jotain aikaan.
Viime viikon torstaina käytettiin äitin kanssa Ramboa ja Tikrua valjaissa ulkona. Tikru pääsi hyppäämään vähän esteitä ja pääsi ulkoaitaukseen juoksemaan sillä aikaa, kun oli Rambon vuoro väläytellä este taitojaan. Rambo oikeasti hyppi hyvin! Heta oli myös ulkona, mutta juoksunarussa toisella puolella pihaa ja halusi kovasti päästä meidän muiden luokse näkemään mitä teemme. Heta pääsi valjaissa ulkoilemaan viimeisenä ympäri pihaa ja hyppäsi myös pari estettä. Kuvat ei onnistunut, koska oli hämärää jo ja en jaksanut laiskana alkaa säätämään asetuksia.


Hertalla on ensi lauantaina yksi vuotis syntymäpäivä ja samana päivänä tulisi täyteen kahdeksan kuukautta yhteistä aikaa Nalan kanssa. Nalan kuolemasta tulee täyteen kohta myös jo kaksi kuukautta. Tikru ei ole vaikuttanut siltä, että kaipaisi hirveästi kani kaveria, mutta toki aluksi oli ihmeissään missä Nala on. Minäkään en haluaisi ainakaan tällä hetkellä hankkia toista kania.  Täytin itse myös lokakuun alussa heti 13.v, jee.



Jos teillä on joitakin postaus/video ideoita otan niitä innolla vastaan! Kysyn jo näin aikasin, että tekisinkö joulukalenteria? Tai joku, että tekisin jonkun erikoispostauksen joka adventtina? Mielipiteitä kaivataan!