lauantai 11. helmikuuta 2017

Mite menee

Tänään on vuosi Hertan lopettamisesta. Aika on mennyt tosi nopeasti ja on vaikea ymmärtää, että siitä on muka vuosi.
 Tikrulle kuuluu hyvää ja ollaan tässä kuussa käyty myös ulkoilemassa jonku kerran. Tammikuussa Venla tuli Vilin kanssa käymään meillä ja pojat tulivat hyvin juttuun. Tikru ja Vili ei tapellut/yrittänyt hyökkiä toistensa päälle jota olin ehkä hieman odottanut!
   Viime loppu vuotena haaveilin vähän toisesta kanista ja kattelin netistä myytäviä pupuja. Nyt kuitenkaan en enään toista halua, mutta nyt pari päivää oon halunnut kaninpoikasta. Todennäköisesti tätä poikasta ei tule mulle. Uskon muutaman päivän päästä tilanteen olevan aivan eri. Me pärjäillään Tikrun kanssa näin kaksistaankin ihan hyvin. En haluaisi muita kaneja kuin Hertan ja Nalan Tikrun lisäksi, mutta eipä ole kovin mahdollista.

Vili on kasvanut ihan hirveästi tämän postauksen kuvista! Jo Tikrun kokoinen. :D Vilillä oli tosiaan valjaat
"turvallisuus"syistä (jos pojat alkaisi tappelemaan).



Heta on elänyt perus-kissan elämää ja nyt talvella ulkoillut hieman vähemmän kuin kesällä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti