Tikru


Nimi: Tikru          Kustumanimet: Tikru, Tiikeri (papparainen)
Rotu: Leijonaharjasristeytys
Syntymäaika: 2.5.2013
Sukupuoli: Uros/leikattu 1.12.2015
Väri: keltamustajapanilainen


Emä: ?
Isä: Vohveli

Tikru tuli mulle 20.7.2014.

Tikru on jääräpäinen, joka näyttelee, että "pärjää yksinkin", mutta huomaamattaan jää rapsutuksien orjaksi siksi aikaa, kun hoksaa ettei häntä oikeasti kiinnosta ollenkaan ja painelee omiin oloihin. Kerjää joka ilta herkkuja keittiöstä ja se ei jää yhteen kertaan vaan tulee tököttämään aina, kun on edellisen antimen syönyt. Aamulla tulee puremaan ja herättämään, kun herralle sopisi aamuruokailu. 

Ennen harrastettiin näyttelyissä käymistä ja Tikrun pisteet olivat yleensä siinä 93p-94,5p. Näillä pisteillä, suloisilla silmillä ja korvilla sekä olemuksellaan ja käsiteltävyydellä Tikru keräsi melkoisen määrän ruusukkeita ja muita palkintoja aina kotiin. 2015 Tikru oli OSJH:n vuoden toiseksi paras pet-kani ja sain olla niin tyytyväinen kaniin, joka annettin ensimmäiselle kysyjälle, 10v Elinalle, sovittiin tuoni/haku ja maksettiin 0e. ♥ Nykyisin ei enään näyttelyissä käydä.

Tikrun kanssa joskus harrastettiin esteitä ja oli suhteellisen näppärä niiden kanssa, mutta niistäkin aletaan olemaan "eläkkeellä". Ollaan käyty muutamat epv estekisat, joista myös palkintoja saatu. 


Tikru oli ennen joka kerralla mukana mummolassa ja kesän 2016 saivat juosta Nalan kanssa irti. Tai noh, Nala juoksi ja Tikru nukku pusikossa, mutta kummallakin yhtä hauskaa! XD

Tikru oli elänyt ulkona kesän jolloin tuli mulle ja kasvattaja ei ollut varma muistaisiko wc käyttöä, mutta ensimmäisenä tehdashäkkiin päästyä tuli loota käyttöön. Moneen päivään Tikru ei tullut häkistä ulos tai nauttinut silittelyistä, mutta pikku hiljaa. 2014 rakennettiin ulkohäkki, josta Tikru tykkää hirmusti! 


2015 joulukuussa Tikru leikattiin ja myöhemmin sai ranskanluppa naaraan kaveriksi, joka lopetettiin helmikuussa 2016. Toinen kaveri ehti olla pitempään (pienirex Nala), mutta menehtyi 2016 elokuun lopussa. Tikru on pärjänny hyvin itsekseen, mutta silti nähny kavereita.



2 kommenttia: